Runous
Versio 3. huhtikuuta 2004 kello 18.42
Runoanalyysien laatiminen on kamalaa, koska runojen monien merkitysten takia analyysin tekijä voi käytännössä liittää teokseen haluamansa merkityksen oman mielensä mukaan.
runoanalyysiä joutuu kuitenkin tekemään koska äidinkielenopettajat haluavat olla intellektuelleja ja opettaa lapsille runoutta, "kaikista taiteista kauneinta". pyh.
Versio 3. huhtikuuta 2004 kello 18.45
Runous on taidetta, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suuresti suullisesta tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin perinteisessä proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Versio 5. huhtikuuta 2004 kello 14.43
Runous on taidetta, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suuresti suullisesta tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin perinteisessä proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Versio 11. syyskuuta 2004 kello 12.55
Runous on taidetta, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suuresti suullisesta tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin perinteisessä proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Versio 8. lokakuuta 2004 kello 15.22
Runous on taidetta, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suuresti suullisesta tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin perinteisessä proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Versio 23. lokakuuta 2004 kello 13.20
Runous on taidetta, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
[[modernismi|Moderni] runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena tai populaarikulttuurissa laulujen sanoituksissa.
Versio 27. lokakuuta 2004 kello 13.42
Runous on taidetta, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena tai populaarikulttuurissa laulujen sanoituksissa.
Versio 7. marraskuuta 2004 kello 00.25
Versio 7. marraskuuta 2004 kello 00.32
Runous on taidetta, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena tai populaarikulttuurissa laulujen sanoituksissa.
Versio 17. joulukuuta 2004 kello 14.53
Runous on taidetta, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena tai populaarikulttuurissa laulujen sanoituksissa.
Versio 6. tammikuuta 2005 kello 17.42
Runous on taidetta, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena tai populaarikulttuurissa laulujen sanoituksissa.
Merkittäviä suomalaisia runoilijoita ovat mm. Eino Leino, J. L. Runeberg, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Katri Vala ja Aila Meriluoto.
Versio 20. maaliskuuta 2005 kello 21.47
moi mitä vittua???mä oon hakkeri nimeltä lizardking tätä sivua on vaikee palauttaa takas...aiight1294847722012...iol LOLOLOLOL IP:JIMMY!!!!
Versio 20. maaliskuuta 2005 kello 21.50
Salla oli eilen seinäjoella...se löysi sieltä liskon ja kirjotti auton pölyseen ikkunaan F-U-C-K!
Versio 20. maaliskuuta 2005 kello 21.52
this place is everything...the blue bus is calling us!
Versio 20. maaliskuuta 2005 kello 21.55
runous on tunteiden ilmaistamista...ja älkää muokatko tätä enään...T.johtokunta
Versio 20. maaliskuuta 2005 kello 21.56
jump,hump do whatever you want!
Versio 20. maaliskuuta 2005 kello 22.00
jump
Versio 20. maaliskuuta 2005 kello 22.02
jump,hump do whatever you want!
Versio 20. maaliskuuta 2005 kello 22.03
jump
Versio 20. maaliskuuta 2005 kello 22.05
Runous on taidetta, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena tai populaarikulttuurissa laulujen sanoituksissa.
Merkittäviä suomalaisia runoilijoita ovat mm. Eino Leino, J. L. Runeberg, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Katri Vala ja Aila Meriluoto.
Versio 9. heinäkuuta 2005 kello 18.43
Runous on taidetta, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena tai populaarikulttuurissa laulujen sanoituksissa.
Merkittäviä suomalaisia runoilijoita ovat mm. Eino Leino, J. L. Runeberg, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Katri Vala ja Aila Meriluoto.
Versio 10. elokuuta 2005 kello 03.08
Runous on taidetta, lyriikka, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena tai populaarikulttuurissa laulujen sanoituksissa.
Sanasta on muodostettu kuvaavia adjektiiveja kuten runollinen, lyyrinen.
Merkittäviä suomalaisia runoilijoita ovat mm. Eino Leino, J. L. Runeberg, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Katri Vala ja Aila Meriluoto.
Versio 25. elokuuta 2005 kello 06.50
Runous on taidetta, lyriikka, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena tai populaarikulttuurissa laulujen sanoituksissa.
Sanasta on muodostettu kuvaavia adjektiiveja kuten runollinen, lyyrinen.
Merkittäviä suomalaisia runoilijoita ovat mm. Eino Leino, J. L. Runeberg, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Katri Vala ja Aila Meriluoto.
Katso myös
Versio 1. syyskuuta 2005 kello 00.38
Runous, lyriikka, on taidetta, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena tai populaarikulttuurissa laulujen sanoituksissa.
Sanasta on muodostettu kuvaavia adjektiiveja kuten runollinen, lyyrinen.
Merkittäviä suomalaisia runoilijoita ovat mm. Eino Leino, J. L. Runeberg, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Katri Vala ja Aila Meriluoto.
Katso myös
Versio 1. syyskuuta 2005 kello 00.40
Runous, lyriikka, on kirjallisuuden taidemuoto, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena tai populaarikulttuurissa laulujen sanoituksissa.
Sanasta on muodostettu kuvaavia adjektiiveja kuten runollinen, lyyrinen.
Merkittäviä suomalaisia runoilijoita ovat mm. Eino Leino, J. L. Runeberg, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Katri Vala ja Aila Meriluoto.
Katso myös
Versio 25. syyskuuta 2005 kello 11.03
Runous, lyriikka, on kirjallisuuden taidemuoto, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen .
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena tai populaarikulttuurissa laulujen sanoituksissa.
Sanasta on muodostettu kuvaavia adjektiiveja kuten runollinen, lyyrinen.
Merkittäviä suomalaisia runoilijoita ovat mm. Eino Leino, J. L. Runeberg, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Katri Vala ja Aila Meriluoto.
Katso myös
Versio 25. syyskuuta 2005 kello 11.04
Runous, lyriikka, on kirjallisuuden taidemuoto, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena tai populaarikulttuurissa laulujen sanoituksissa.
Sanasta on muodostettu kuvaavia adjektiiveja kuten runollinen, lyyrinen.
Merkittäviä suomalaisia runoilijoita ovat mm. Eino Leino, J. L. Runeberg, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Katri Vala ja Aila Meriluoto.
Katso myös
Versio 30. syyskuuta 2005 kello 09.57
Runous, lyriikka, on kirjallisuuden taidemuoto, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena tai populaarikulttuurissa laulujen sanoituksissa.
Sanasta on muodostettu kuvaavia adjektiiveja kuten runollinen, lyyrinen.
Merkittäviä suomalaisia runoilijoita ovat mm. Eino Leino, J. L. Runeberg, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Katri Vala ja Aila Meriluoto.
Katso myös
Versio 29. lokakuuta 2005 kello 17.01
Runous, lyriikka, on kirjallisuuden taidemuoto, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena tai populaarikulttuurissa laulujen sanoituksissa.
Sanasta on muodostettu kuvaavia adjektiiveja kuten runollinen, lyyrinen.
Merkittäviä suomalaisia runoilijoita ovat mm. J. L. Runeberg, Eino Leino, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Katri Vala, Paavo Haavikko, Pentti Saarikoski ja Aila Meriluoto.
Katso myös
Versio 5. marraskuuta 2005 kello 11.54
Runous, lyriikka, on kirjallisuuden taidemuoto, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena tai populaarikulttuurissa laulujen sanoituksissa.
Sanasta on muodostettu kuvaavia adjektiiveja kuten runollinen, lyyrinen.
Merkittäviä suomalaisia runoilijoita ovat mm. J. L. Runeberg, Eino Leino, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Katri Vala, Paavo Haavikko, Pentti Saarikoski ja Aila Meriluoto.
Katso myös
Versio 12. maaliskuuta 2006 kello 13.59
Runous, lyriikka, on kirjallisuuden taidemuoto, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena tai populaarikulttuurissa laulujen sanoituksissa.
Sanasta on muodostettu kuvaavia adjektiiveja kuten runollinen, lyyrinen.
Merkittäviä suomalaisia runoilijoita ovat mm. J. L. Runeberg, Eino Leino, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Katri Vala, Paavo Haavikko, Pentti Saarikoski ja Aila Meriluoto.
Katso myös
Versio 5. syyskuuta 2006 kello 11.38
Runous, lyriikka, on kirjallisuuden taidemuoto, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena tai musiikkilyriikkana laulujen sanoituksissa.
Vapaamittainen runous on helpompaa lukea visuaalisesti; mitallinen runous puolestaan on toimivampaa suullisesti ja kuultuna. Tästä syystä musiikkilyriikka on lähes kokonaan mitallista.
Sanasta on muodostettu kuvaavia adjektiiveja kuten runollinen, lyyrinen.
Merkittäviä suomalaisia runoilijoita ovat mm. J. L. Runeberg, Eino Leino, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Katri Vala, Paavo Haavikko, Pentti Saarikoski ja Aila Meriluoto. Musiikkilyriikasta tunnetuimpia ovat Unto Mononen, Vexi Salmi, Juha Vainio, Martti Syrjä ja Juice Leskinen
Katso myös
Versio 6. syyskuuta 2006 kello 09.24
Runous, lyriikka, on kirjallisuuden taidemuoto, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena tai musiikkilyriikkana laulujen sanoituksissa.
Vapaamittainen runous on helpompaa lukea visuaalisesti; mitallinen runous puolestaan on toimivampaa suullisesti ja kuultuna. Tästä syystä musiikkilyriikka on lähes kokonaan mitallista.
Sanasta on muodostettu kuvaavia adjektiiveja kuten runollinen, lyyrinen.
Merkittäviä suomalaisia runoilijoita ovat mm. J. L. Runeberg, Eino Leino, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Katri Vala, Paavo Haavikko, Pentti Saarikoski ja Aila Meriluoto. Musiikkilyriikasta tunnetuimpia ovat Unto Mononen, Toivo Kärki, Vexi Salmi, Juha Vainio, Martti Syrjä ja Juice Leskinen
Katso myös
Versio 6. syyskuuta 2006 kello 09.26
Runous, lyriikka, on kirjallisuuden taidemuoto, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena, sekä musiikkilyriikkana laulujen sanoituksissa.
Vapaamittainen runous on helpompaa lukea visuaalisesti; mitallinen runous puolestaan on toimivampaa suullisesti ääneen luettuna ja kuultuna. Tästä syystä musiikkilyriikka on lähes täysin mitallista.
Sanasta on muodostettu kuvaavia adjektiiveja kuten runollinen, lyyrinen.
Merkittäviä suomalaisia runoilijoita ovat mm. J. L. Runeberg, Eino Leino, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Katri Vala, Paavo Haavikko, Pentti Saarikoski ja Aila Meriluoto. Musiikkilyriikasta tunnetuimpia ovat Unto Mononen, Toivo Kärki, Vexi Salmi, Juha Vainio, Martti Syrjä ja Juice Leskinen
Katso myös
Versio 6. syyskuuta 2006 kello 09.28
Runous, lyriikka, on kirjallisuuden taidemuoto, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena, sekä musiikkilyriikkana laulujen sanoituksissa.
Vapaamittainen runous on helpompaa lukea visuaalisesti; mitallinen runous puolestaan on toimivampaa suullisesti ääneen luettuna ja kuultuna. Tästä syystä musiikkilyriikka on lähes täysin mitallista.
Sanasta on muodostettu kuvaavia adjektiiveja kuten runollinen, lyyrinen.
Merkittäviä suomalaisia runoilijoita ovat mm. J. L. Runeberg, V.A. Koskenniemi, Eino Leino, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Katri Vala, Paavo Haavikko, Lauri Viita, Pentti Saarikoski ja Aila Meriluoto. Musiikkilyriikasta tunnetuimpia ovat Unto Mononen, Toivo Kärki, Vexi Salmi, Juha Vainio, Martti Syrjä ja Juice Leskinen
Katso myös
Versio 19. syyskuuta 2006 kello 17.51
Runous, lyriikka, on kirjallisuuden taidemuoto, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena, sekä musiikkilyriikkana laulujen sanoituksissa.
Vapaamittainen runous on helpompaa lukea visuaalisesti; mitallinen runous puolestaan on toimivampaa suullisesti ääneen luettuna ja kuultuna. Tästä syystä musiikkilyriikka on lähes täysin mitallista.
Sanasta on muodostettu kuvaavia adjektiiveja kuten runollinen, lyyrinen.
Merkittäviä suomalaisia runoilijoita ovat mm. J. L. Runeberg, V.A. Koskenniemi, Eino Leino, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Katri Vala, Paavo Haavikko, Lauri Viita, Pentti Saarikoski ja Aila Meriluoto. Musiikkilyriikasta tunnetuimpia ovat Unto Mononen, Toivo Kärki, Vexi Salmi, Juha Vainio, Martti Syrjä ja Juice Leskinen
Katso myös
Versio 19. syyskuuta 2006 kello 17.52
Runous, lyriikka, on kirjallisuuden taidemuoto, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena, sekä musiikkilyriikkana laulujen sanoituksissa.
Vapaamittainen runous on helpompaa lukea visuaalisesti; mitallinen runous puolestaan on toimivampaa suullisesti ääneen luettuna ja kuultuna. Tästä syystä musiikkilyriikka on lähes täysin mitallista.
Sanasta on muodostettu kuvaavia adjektiiveja kuten runollinen, lyyrinen.
Merkittäviä suomalaisia runoilijoita ovat mm. J. L. Runeberg, V.A. Koskenniemi, Eino Leino, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Katri Vala, Paavo Haavikko, Lauri Viita, Pentti Saarikoski ja Aila Meriluoto. Musiikkilyriikasta tunnetuimpia ovat Unto Mononen, Toivo Kärki, Vexi Salmi, Juha Vainio, Martti Syrjä ja Juice Leskinen
Katso myös
Versio 27. syyskuuta 2006 kello 10.06
Runous, lyriikka, on kirjallisuuden taidemuoto, jos sa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena, sekä musiikkilyriikkana laulujen sanoituksissa.
Vapaamittainen runous on helpompaa lukea visuaalisesti; mitallinen runous puolestaan on toimivampaa suullisesti ääneen luettuna ja kuultuna. Tästä syystä musiikkilyriikka on lähes täysin mitallista.
Sanasta on muodostettu kuvaavia adjektiiveja kuten runollinen, lyyrinen.
Merkittäviä suomalaisia runoilijoita ovat mm. J. L. Runeberg, V.A. Koskenniemi, Eino Leino, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Katri Vala, Paavo Haavikko, Lauri Viita, Pentti Saarikoski ja Aila Meriluoto. Musiikkilyriikasta tunnetuimpia ovat Unto Mononen, Toivo Kärki, Vexi Salmi, Juha Vainio, Martti Syrjä ja Juice Leskinen
Katso myös
Versio 27. syyskuuta 2006 kello 10.07
Runous, eli lyriikka, on kirjallisuuden taidemuoto, jos sa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena, sekä musiikkilyriikkana laulujen sanoituksissa.
Vapaamittainen runous on helpompaa lukea visuaalisesti; mitallinen runous puolestaan on toimivampaa suullisesti ääneen luettuna ja kuultuna. Tästä syystä musiikkilyriikka on lähes täysin mitallista.
Sanasta on muodostettu kuvaavia adjektiiveja kuten runollinen, lyyrinen.
Merkittäviä suomalaisia runoilijoita ovat mm. J. L. Runeberg, V.A. Koskenniemi, Eino Leino, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Katri Vala, Paavo Haavikko, Lauri Viita, Pentti Saarikoski ja Aila Meriluoto.
Katso myös
Versio 27. syyskuuta 2006 kello 10.08
Runous, eli lyriikka, on kirjallisuuden taidemuoto, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena, sekä musiikkilyriikkana laulujen sanoituksissa.
Vapaamittainen runous on helpompaa lukea visuaalisesti; mitallinen runous puolestaan on toimivampaa suullisesti ääneen luettuna ja kuultuna. Tästä syystä musiikkilyriikka on lähes täysin mitallista.
Sanasta on muodostettu kuvaavia adjektiiveja kuten runollinen, lyyrinen.
Merkittäviä suomalaisia runoilijoita ovat mm. J. L. Runeberg, V.A. Koskenniemi, Eino Leino, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Katri Vala, Paavo Haavikko, Lauri Viita, Pentti Saarikoski ja Aila Meriluoto.
Katso myös
Nykyinen versio
Runous, eli lyriikka, on kirjallisuuden taidemuoto, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta.
Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena, sekä musiikkilyriikkana laulujen sanoituksissa.
Vapaamittainen runous on helpompaa lukea visuaalisesti; mitallinen runous puolestaan on toimivampaa suullisesti ääneen luettuna ja kuultuna. Tästä syystä musiikkilyriikka on lähes täysin mitallista.
Merkittäviä suomalaisia runoilijoita ovat mm. J. L. Runeberg, V.A. Koskenniemi, Eino Leino, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Katri Vala, Paavo Haavikko, Lauri Viita, Pentti Saarikoski ja Aila Meriluoto.
[muokkaa]
Katso myös
posted by Karri Kokko at 9:16 AM
2 comments
